Että jotkut vielä sanovat "päivääkään en vaihtaisi pois". Eilisen vaihtaisin, jos vain voisin.

Saaran Jerry tuli hoitoon ja lähdinkin heti metsälenkille Tuusulaan. Laskin Jerryn vapaaksi, kun olin jonkin aikaa seuraannut, että menee hihnassa lauman perässä. Näin teki koko lenkin. Heti kun kutsui, tuli luokse. Testailin moneen kertaan. Kaksi kertaa lenkin aikana laitoin kiinnikin, kun tuli ihmisiä vastaan.

Tulimme autolle ja kun yksi oma koira hyppäsi autoon, otti Jerry jalat alleen. Ja juoksi pois. Ensin otin Oodin, joka jäljesti alkumatkan. Oodi lopetti ja lähdin viemään sitä autoa kohden. Törmäsin ihmiseen airedalen terrierin kanssa ja hän soitti heti pari puhelua. Airedale muri mua siinä hässäkässä polveen kunnon jäljet.

Lähdin sitten juoksemaan Vanhalle Tuusulantielle. Kun seisoin siinä paniikissa koiran hihnan kanssa, pysähtyi viereeni pakettiauto, joka oli juuri nähnyt Jerryn. Hyppäsin heidän kyytiinsä ja he veivät minut n. kilometrin päähän siitä. Siellä oli kuulemma moni auto pysähtynyt ja yrittänyt ottaa kiinni. Jerry oli livistänyt metsään.

Kukaan lähitaloissa ei ollut nähnyt sitä. Siinä kohtaa menin täysin shokkiin ja onneksi Jukka saapui silloin paikalle. Olin tietenkin soittanut hänet jo apuun.

Kiersimme metsää ja huutelimme, mitään ei kuulunut. Lopulta lähdimme hakemaan mun autoa Mätäkiven metsästä pois. Yritin soittaa muutamalle tuttavalle ja kaverille, jos heiltä saisi apua tai kontakteja. Kaikki olivat kauempana viikonlopun vietossa. Jukan puhelin soi ja yksi ihana pariskunta oli ottanut jossain vaiheessa Jukan auton rekisterin ylös ja sen perusteella soittivat meille, että Jerry on yhden tehtaan pihalla makaamassa.

Lähdimme ajamaan sinne välitömästi. Siellä oli Jerry. Ryömimme aidan alitse tehtaan pihalle (mahtaa siellä olla turvakameroilla mielenkiintoista kuvaa...). Onnistuimme saartamaan sen ja pääsimme tosi lähelle. Koiruus oli kuitenkin niin vikkelä, että emme saaneet kiinni. Jukka juoksi perässä ja näki, kun se livahti taas aidan ali toiselle puolle. Huomasimme, että se piha oli edeleenkin aidattu. Ryömimme taas uusien aitojen alitse. Kiersimme Oodin kanssa alueen, mutta Jerrystä ei näkynyt vilaustakaan.

Saara oli viettämässä äitinsä syntymäpäiviä ja olin heille yrittänytkin soittaa jo n. puolitoitsa tuntia aiemmin. Saara yritti soitttaa juuri, kun olimme nappaamassa Jerryä tehtaan pihalta. jolloin sanoin, että nyt saamme sen juuri kiinni. Jouduin siis soitttamaan Saaralle ikävämmän puhelun, kun Jerry oli lähtenyt tehtaan pihalta eteenpäin. Elämäni KAUHEIN puhelu!

Saara tuli sisaruksineen paikalle. Alkoi jo tulla pimeä. Kuitenkin tiesimme, että Jerry on väsynyt, eikä liiku mielellään missään pusikossa. Päättelin, ettei se kilometsiä pidemmälle ole lähtenyt. Pojat ajelivat autolla ja me Saaran ja Sannan kanssa lähdimme kävelemään ja Saara huusi Jerryä. Tulimme omatkotialueelle ja kävelimme yhden päättyvät pikkutien päähän. Pysähdyimme ja Saara huusi Jerryä. Muutaman minuutin kuluttua kuului pieni "piip". Se oli Jerry. Siitä muutama minuutti, niin Sanna löysi Jerryn omakotitalon rakennusmaalta mutaisena. Saara sai sen syliinsä jonkun aikaa houkuteltuaan.

KAUHEA päivä, elämäni pahimmat kolme tuntia. Ikinä en ole joutunut soittamaan tuollaista puhelua. Enkä toiste halua. Itsensi ruoskiminen jatkuu edelleen. Miten voin olla niin tyhmä, että pidin sitä vapaana. Ikinä ei tiedä, mitä voi sattua. Omat koirat on ihan eri juttu, ihan KAMALAA kadottaa jonkun toisen koira. HIRVEÄÄ. Lesson learnt.

Onneksi kaikki päättyi miten päättyi. Kotiin päästyä lääkettä naamaan ja 11,5 tunnin yöunet. Silti vieläkin ajatukset pyörii siellä ja metsään ei juuri nyt tee mieli mennä. Täytyy kyllä lähteä, ettei jää pahempia traumoja. Huh.