Vanhan koirat ovat ihania. Kun ikää alkaa olla yli kymmenen vuotta, niistä tulee entistä ihanempia. Tässä nyt Oonaan seurataan ja toivotaan pitkää ikää. Ihanaa kun vanhus saa olla ilman suurempia vaivoja ja sairauksia.

Oona mummon näkö ja kuulo alkavat olla jo huonot, mutta iloisuus ei ystävästä ole vielä häipynyt. Päin vastoin. Tänäänkin aamulla vedettiin "Pöntiäislaukkaa" täysillä muiden perässä. Ja niin kovaa juoksee, etten sitä juoksemalla saa kiinni!

Autoon Oona on nyt oppinut hyppäämään vauhdin kanssa. Ensin yrittää lyhyellä matkalla. Sanon sille, että otappas vauhtia ja se seuraa mua parin metrin päähän autosta. Sitten Pöntiäislaukkaa ja hyppy autoon. Ihan kuin se nauraisi sen loikan jälkeen :-)

Huono näkö ja kuulo tietenkin aiheuttavat välillä haasteita. Varsinkin metsälenkeillä. Oonaa pitää seurata tarkasti, ettei lähde väärää polkua kulkemaan. Ei auta nimittäin perään huudot, perään on lähdettävä ja lujaa. Käsimerkit Omppu onneksi huomaa hyvin. Eli tänne -kutsu toimiikin parhaiten huitomalla. Siinä saattavat muut ihmetellä.

Kuulon huononemisen huomaa sisälläkin. Kun tulee ovesta sisään, ei Pömppäri pahemmin sitä huomaa. Saattaa katsella ihan väärään suuntaa ja sitten säikähtää, kun tullaankin selän takaa.

Tässä yksi ilta herättelin sitä iltapissalle. Nukkui niin sikeästi, ettei huomannut että tulin viereen ja silitin. Olin jo varma, et nyt se kuoli käsiin. Aloin töniä ja sitten silmät pyörähtää oikein päin ja unilias koira katsoo "mitä?". Oikeastaan tosi hellyyttävä tilanne.

Sitä toivookin oikeastaan, kun lähdön hetki tulee, tulkoot se juuri noin. Ei vain herää joku hetki. Kauhulla sitä kyllä odottaa. Tulee olemaan kova paikka.

Ihania ne ovat ja toivottavasti Oonalla on vielä aikaa jäljellä. Vauhtia ainakin riittää.